fbpx

Ullanlinna ja Eira - kantakaupungin kauneinta

 
Ullanlinna on Helsingin kantakaupungin eteläisin kaupunginosa. Se tunnetaan hulppeista arvokiinteistöistään, puistoistaan sekä kauniista kaduistaan. Ullanlinnassa sijaitsee muun muassa Huvilakatu sekä Korkeavuorenkatu, jotka ovat niin turistien kuin asukkaidenkin suosiossa olevia päiväkävelykohteita. Huvilakatu saattaa jopa olla Helsingin kuvauksellisin ja kaunein katu - eikä syyttä. Tiesittekö, että osa Salatut elämät -sarjan kuvauksista on toteutettu Huvilakadulla?
 
Eira puolestaan on pienen pieni kaupunginosa niin ikään eteläisessä Helsingissä. Se tarjoaa kodin vain noin tuhannelle helsinkiläiselle. Eira on tunnettu kapeista kaartuvista kaduistaan sekä kauniista arkkitehtuurista, merinäköalaa unohtamatta. Nimensä Eira on saanut Ullanlinnaan sijoittuvan Eiran sairaalan mukaan.
 
Ullanlinna puolestaan tarjoaa kodin yli 10 000 helsinkiläiselle, ja alue on niin nuorien parien kuin perheidenkin mieleen. Alue sijaitsee kävelymatkan päässä keskustan palveluista, sekä päiväkodit ja koulut sijaitsevat lähellä. Ullanlinnasta löytyy paljon puistoja sekä tunnettuja kahviloita, eikä Kaivopuistokaan sijaitse kuin kivenheiton päässä.
 
Vielä 1800-luvulla Ullanlinna oli helsinkiläisten kesähuvila-aluetta ja rakennukset koostuivat puuhuviloista. Nykyään Ullanlinnan rakennukset koostuvat jugend-taloista sekä 1900-luvun alussa rakennetuista rakennuksista. 1800-luvulla Eiraa puolestaan pidettiin liian syrjäisenä kaupunkiasutukseen, ja tämän vuoksi alueesta oli suunniteltu teollisuusaluetta. Suunnitelmista kuitenkin luovuttiin, ja lopulta Eira rakennettiin silloisten uusien kaupunki-ihanteiden malliesimerkiksi.
 
Ullanlinnassa korttelieläimien virkaa ajavat muun muassa Kultakala, Ankerias sekä Lokki, kun taas Eiran ainut nimetty kortteli kantaa nimeä Vikla.
 
Alueiden hintakehitys puolestaan on kymmenessä vuodessa kokenut merkittävän nousun, sillä 2010 keskiarvoneliöhinta oli 5984 €, kun taas tänä päivänä neliöhinta kohoaa keskiarvoltaan yli 9100 €/m². Huippuhinnat alueella sijoittuvat 15 000 €/m² tuntumaan.
 
Haluatko kuulla omasta asunnostasi ajankohtaisen hinta-arvion? Historia on meillä hallussa, ota rohkeasti yhteyttä!
 
Lähteet: Wikipedia

Myhelsinki.fi

Punavuori - Helsingin Brooklyn

Punavuori sijaitsee Helsingin kantakaupungin lounaisosassa. Punavuori tunnetaan lukuisista kivijalkaliikkeistään, ravintoloistaan sekä ihanasta yhteisöllisestä tunnelmastaan. Punavuoressa viihdytään ja asukaslukukin sen kertoo. Punavuori on yli 9000 ihmisen koti, ja se on yksi tihemmin ellei jopa tiheiten asuttu kaupunginosa Helsingissä. Alue on etenkin nuorten aikuisten sekä lapsiperheiden suosiossa. Nimi juontaa juurensa jo 1600-luvulta, sillä alueella sijaitsevia punertavia kallioita kutsuttiin jo silloin nimellä Rödberget eli Punavuoret.
 
Punavuoresta ainutlaatuisen tekee sen lukuisat nähtävyydet aina Mikael Agricolan kirkosta Sinebrychoffin puistoon ja taidemuseoon asti, Iso-Roobertinkatua unohtamatta. Suuri osa myös Design Districtistä sijaitsee Punavuoressa ja mikäli kaipaat yöelämää, on sitäkin tarjolla monien istuskelubaarien sekä kuppiloiden muodossa. Monet vanhat tehdasrakennukset ovat alueella muutettu toimisto- ja asuinkäyttöön, mikä tekee tunnelmasta yhä uniikimman.
 
Tiesittekö, että Punavuori on yhdessä Kallion ja Sörnäisten kanssa lukeutunut Helsingin pahamaineisimpiin kaupunginosiin, ja tämä maine pysyi aina 1970-luvulle saakka? Lisäksi 1700 -ja 1800-luvuilla etenkin merimiehet ja kalastajat löysivät tiensä Punavuoreen merenrannan läheisyyden vuoksi. Alue on ollut työväestön köyhää seutua mutta myöhemmin keskiluokkaistunut.
 
Keskiarvoltaan Punavuoren neliöhinta on kymmenen vuoden aikana noussut 3179 €/m². Tällä hetkellä neliöhinta alueella on keskimäärin 8789,81 €, ja parhaimmillaan neliöhinnat kohoavat yli 14 000 €/m².
 
Punavuoresta löydämme kortteleita, joka on nimetty muun muassa kansallislintumme Joutsenen mukaan, sekä lisäksi esimerkiksi Pöllön, Fasaanin sekä Pelikaanin mukaan nimetyt korttelit.
 
Lähteet: Wikipedia

Myhelsinki.fi

Kamppi - keskellä keskustaa

Tiesittekö, että Kamppi on Helsingin asuinalueista viidenneksi suosituin? Eikä syyttä, nimittäin etenkin hektistä kaupunkielämää rakastavalle alueelta löytyy palvelut sekä putiikit joka lähtöön, liikenneyhteyksiä unohtamatta. Näin ei kuitenkaan aina ole ollut, sillä 1800-luvun puolivälissä etenkin Kampin länsi- ja pohjoisosat muodostuivat köyhälistön kaupunginosaksi. Kampista puhuttaessa usein keskitytään alueen pohjoisosaan, jossa sijaitsevat muun muassa Kampin kauppakeskus sekä sitä ympäröivät alueet. Myös esimerkiksi Kampin kauppakeskus on omannut nimensä erityisen hyvin, sillä usein Kampista kuullaan puhuttavan vain tarkoittaen Kampin kauppakeskusta.
 
Kampin asunnot muodostuvat kerrostaloasunnoista, ja noin puolet asukkaista asuvat vuokralla. Loput puolet koostuu pääasiassa omistuasumisesta. Kamppi asuinalueena on etenkin nuorten yksinasuvien, aikuisten (+35 vuotta) sekä vanhusten suosiossa. Onhan Kampista näppärää mennä esimerkiksi päiväkahville läheiseen kahvilaan sekä hoitaa tarpeelliset ostokset samalla.
 
Kampissa keskimääräinen asuntojen koko on 66,5 m² ja asunnot maksavat neliöhinnaltaan keskimäärin 7087 €/m². Hintakehitys on viimeisen viiden vuoden aikana ollut selkeästi ylöspäin, jopa keskiarvoltaan 1775 €/neliöltä. Kymmenessä vuodessa vastaava kehitys on ollut noin 2700 euroa neliöltä. Tällä hetkellä uusien sekä jopa joidenkin pienten vanhojenkin asuntojen neliöhinta Kampissa voi kohota jopa yli 10 000 €/m², korkeimpien noteerausten ollessa 13 000 €/m².
 
Helsingin kortteleita on nimetty kahdeksassa eri kaupunginosassa eri eläinten mukaan. Esimerkiksi Loft LKV:n toimisto Eerikinkadulla sijaitsee Peltopyy-nimisessä korttelissa, minkä lisäksi Kampin alueelta voimme löytää myös muun muassa Kotkan, Haikaran, Satakielen sekä Varpusen mukaan nimetyt korttelit.
 
 
Lähteet: © Tilastokeskus, Paavo - Postinumeroalueittainen avoin tieto, 2015
Loft LKV, 2020�Asuntojen hinnat: Hintaseurantapalvelu - Kiinteistönvälitysalan keskusliitto, 2018
 

Tekstin lähde: Wikipedia

Back to Top